Häät kahdessa paikassa

Yksi häidemme erikoisemmista piirteistä oli se, että juhlijoiden piti ruokailun jälkeen vaihtaa paikkaa. Toisaalta kirkosta ei tarvinnut laskeutua kuin portaat (tai hissi) alas, että pääsi ruokailemaan.

Ruokailupaikkana oli siis järjestetty Agricolan kirkon krypta. Se on iso, noin parisataa ruokailijaa vetävä tila; meille turhankin iso. Vieraita ei kuitenkaan ollut kuin noin 90. Hyvin siis mahduttiin, mutta ehkä vähän pienemmässä salissa olisi ollut tunnelmallisempaa.

Kryptassa ei saanut tarjoilla alkoholia kuin tervetuliaismaljan, joten koko illan juhlintaan se ei oikein sopinut (ei siellä olisi tanssiakaan saanut kuin korkeintaan häävalssin). Ruokailun jälkeen juhlat jatkuivatkin Studio Magitolla vanhan kaasutehtaan kulmilla Kalasataman metroaseman vieressä.

Siirtyminen juhlapaikalta toiseen järjestyi kätevästi bussilla 16. Vieraille oli järjestetty kaksi opastettua siirtymistä, joten toispaikkakuntalaisetkin löysivät perille. Harkitsimme itsekin menemistä bussikyydillä, mutta päädyimme sitten kuitenkin morsiamen veljen tarjoamaan autokyytiin kun auto oli meitä varten koristeltukin.

Kukaan vieraista ei ainakaan tunnustanut, että siirtyminen olisi latistanut tunnelmaa. Ilmeisesti bussimatka oli sujunut ihan rattoisasti, eikä muutaman sadan metrin kävely Kalasataman päässäkään liiemmälti häirinnyt. Ranskalaisissa häissä tuollainen siirtyileminen taitaa olla yleisemminkin tapana (ainakin niissä kaksissa, joissa olen itse ollut).

Magitolla tila oli sitten sopivan kokoinen, ja juhlat jatkuivatkin pitkälle aamuyön tunneille.

Ensimmäinen hääpäivä

Ensimmäinen hääpäivä oli eilen, ja vieläkään en ole saanut tänne blogiin päivitettyä kaikkia hääjuttuja. Yritän tsempata tässä lähiaikoina.

Hääpäivää juhlimme häiden teeman mukaisesti ensin ananaksella. Ostin supermarketista niin sanotun pulloananaksen, eli sellaisen piikkireunalehtisen ananaksen, joka ei ole yhtä hapokas kuin tavalliset ananakset. Ne ovat oikein hyvän makuisia. Pulloananaksiksi niitä sanotaan niiden vähän pullomaisen muodon johdosta (mutta kaupassa ne taidetaan myydä ghanalaisina luomuananaksina, mitä ne tietysti ovat sitäkin).

Kävimme sitten myös ravintolassa syömässä, vaikkakaan emme mitenkään erityisen juhlavasti. Kokeilimme Pub Fidel -gastropubia Töölössä. Oli oikein maittava BBQ-hampurilainen ja myös vaimo taisi tykätä klubileivästään. Ja rommikaakao lämmitti kivasti ruoan jälkeen.

Mutta palailen vielä pikapuolin niihin varsinaisiin hääaiheisiin.

Morsiusmessun virret

Messussa lauletaan tietysti virsiä. Niiden valitseminen oli enemmän morsiamen juttu, sillä hänellä oli pitkä rivi suosikkeja katsottuna virsikirjasta valmiiksi. Messuun ei kuitenkaan laitettu kuin neljä virttä, ja näistä sovittiin yhdessä papin kanssa. Halusimme virsien olevan suhteellisen tuttuja ihmisille, jotta nämä voisivat laulaa mukana ja kauniin kuuloisia, mutta kuitenkin sellaisia, joissa on myös selkeästi uskonnollista sisältöä mukana.

Ensimmäinen virsi oli seisaallaan laulettava kiitosvirsi, joksi valitsemme numeron 135 (Jumala loi auringon, kuun). Kiitos ja ylistys jatkuivat seuraavassakin virressä, joka oli numero 340 (Herrasta veisaa kieleni). Se laulettiin Vanhan ja Uuden testamentin lukukappaleiden välissä.

Vihkivirtenä laulettiin teemaan hyvin sopiva virsi 239 (Loi Herra kuvaksensa). Siinä lauletaan lähellä olemisesta, luottamuksesta ja miehen ja vaimon yhteisestä kutsumuksesta.

Ennen ehtoollisosion alkamista laulettiin vielä virsi 59 (Leipää pelloilta maan), joka on yksi morsiamen suosikkivirsistä ja minustakin oikein kaunis. Ehtoollisen aikana ei laulettu virttä, vaan kanttori soitti alttarin sivulla sijaitsevalla flyygelillä uskonnollisia sävelmiä. En enää muista, mitä ne olivat (emme esittäneet niistä toivomuksia, vaan annoimme kanttorille vapaat kädet).

Viimeinen virsi ei ollut meidän listaltamme, vaan sitä ehdotti pappi. Se oli Sibeliuksen säveltämä virsi 462 (Soi kunniaksi Luojan). Pappi ehdotti, että olisimme laulaneet vain kolmannen säkeistön, mutta minä halusin komean ensimmäisen säkeistön mukaan. Virrestä laulettiin siten ensimmäinen ja viimeinen (kolmas) säkeistö. Kaikki muut virret laulettiin kokonaan, mutta eiväthän ne kovin pitkiä olleetkaan.

Virret 135 ja 462 voi kuunnella mp3-muotoisina Helsingin seurakuntayhtymän sivuilla.

Papin tapaaminen ja kirkkoharjoitukset

Tapasimme papin noin viikkoa ennen vihkimistä. Olimme pyytäneet vihkijäksi tutun papin toisesta seurakunnasta, joten Agricolan kirkko ei ollut hänelle itselleen kovin tuttu. Oli hän siellä toki joskus jumalanpalveluksissa käynyt, mutta ei ollut siellä sellaista itse pitänyt. Kävimme läpi morsiusmessun kulun ja suntio kertoi siinä sivussa papille, kuinka käytännöt kirkossa menevät.

Suntio ehdotti, että ehtoollisella pikarit annettaisiin vain hääparille, ja muut kastaisivat öylättinsä viinimaljassa. Onneksi pappimme oli eri mieltä, niin meidän ei itse tarvinnut taivutella suntiota. Onhan se paljon kivempi, että vieraatkin saavat ehtoollisviinin pikareista. Saimme myös sovittua, että ehtoollinen jaetaan Agricolan kirkon päivämessun tapaan pöytä kerrallaan eikä jatkuvana.

Koska Agricolan päivämessu on meidän vakiomessumme, niin halusimme morsiusmessunkin muistuttavan sitä. Etenkin halusimme, että messulaulujen sävelkulut ovat samoja kuin päivämessussa. Siihen saimme sitten kaupan päälle vanhan kaavan, vaikka se ei olisi niin olennainen asia ollutkaan. On oikein kiva, että Agricolan päivämessussa on käytössä vanha kaava, mutta morsiusmessuun olisi kyllä kelvannut uusikin.

Papillekin oli sitten messussa harjoittelemista. Paitsi, että se oli hänen ensimmäinen morsiusmessunsa, oli se myös ensimmäinen vanhan kaavan messun. Agricolan kirkon sävelkulut hän sanoi muistavansa joten kuten, mutta ei hän niitäkään ollut ennen omissa jumalanpalveluksissaan käyttänyt.

Askelkuvioiden harjoittelun jälkeen menimme morsiushuoneeseen keskustelemaan papin kanssa. Vaikka tunsimmekin jo ennestään, ei hän meistä mielestään tietänyt tarpeeksi saadakseen vihkipuheen aikaiseksi. Niinpä sitten kerroimme elämästämme ja kuulumisistamme, siitä kuinka olimme tavanneet ym.

Päätimme samalla myös messun virret, valitsimme synnintunnustuksen ja sovimme raamatunkohdat. Kirjoittelen noista kaikista vielä erikseen. Vihkilupauksen sanamuodoksi päätyimme pienen pähkäilyn jälkeen valitsemaan "kunnes kuolema meidät erottaa". Se vaihtoehtoinen muotoiluhan on siis "myötä- ja vastamäessä".

Saimme lopuksi suntiolta mukaamme päivämessun ohjelmalehtisen ja lupasimme papille tekevämme sen pohjalta kirkko-ohjelman.

Kiitoskortit lähetetty

Kiitoskortit lähtivät postiin jo pari-kolme viikkoa sitten, viisi kuukautta häiden jälkeen. Ei kai se mitenkään toivottoman pitkä viive ole?

Kortti oli sellainen valokuvamallinen, jossa oli valkealla osiolla teksti "Kiittäen 10.11.2007" ja allekirjoituksemme. Ei mitään pahvikansioita. Kuvaksi valikoitui otos, joka meistä otettiin alttarin edessä hääjuhlan kesken järjestetyssä kuvaussessiossa.

Laitoimme vieraille menemään myös muita kuvia hääjuhlista. Kirkkosalissa otettiin meistä kuvia useiden eri vieraiden kanssa, joten sellaisia lähti monelle. Ja sitten mukaan meni myös muita kuvia, joita vieraista oli otettu hääjuhlan aikana.

Nyt kun kiitoskortit on lopulta saatu aikaisiksi, niin ehkä saisin päivitettyä tänne blogiinkin jutut siitä, kuinka ne häät sitten lopulta menivät.

Mikähän meidän häämarssi oli?

Kävimme ennen häitä kuuntelemassa häämarsseja ja -virsiä Helsingin seurakuntien hääsivuilla. Häämarsseiksi morsian päätyi haluamaan Bachia, ja minulle asialla ei ollut suurempaa väliä.

Kanttori ehdotti kuitenkin joitain uudempia ja vähemmän soitettuja häämarsseja, ja suostuimme siihen. Se Bach ei kuitenkaan ollut morsiamellekaan mikään niin olennainen asia, kunhan kuulosti parhailta niistä mitä ennakkoon oli kuultavissa.

Siinä vain pääsi sitten käymään niin, että sen enempää morsian kuin minäkään ei enää muista mitä ne meidän häämarssit olivat tai kuka ne oli säveltänyt. Tai edes sitä, miltä ne kuulostivat.

Mutta ei kai sekään niin vakavaa ole.

Pääsenköhän kaasoksi?

Bestmanilla tuntuu olevan kuhinaa. Suunnittelee jo muuttavansa yhteenkin poikaystävänsä kanssa. Häitä ei kuulemma ole kuitenkaan suunnitteilla. Mutta hän lupasi jo minulle, että jos sellaiset tulevat niin pääsen kaasoksi. En tosin tiedä kuinka tuo morsiamen pukeminen minulta sujuu, mutta eiköhän se siitä.