Ranskalaiset häät
Olen kaksi kertaa ollut ranskalaisissa häissä. Ensimmäiset niistä tosin olivat eräällä merentakaisella alueella, jälkimmäiset Etelä-Ranskassa eli ihan Euroopassa.
Ranskalaisissa häissä on se kiva piirre, että niissä vaihdetaan paikkaa. Tai ainakin molemmissa niissä, joissa olen ollut, vaihdettiin. Etenkin niissä jälkimmäisissä. Ensin mentiin pikkukaupungin kaupungintalolle, jossa kaupunginjohtaja suoritti vihkimisen. Sitten otettiin kaupungintalon takapihan puutarhassa valokuvia. Sen jälkeen mentiin kirkkoon, missä hoidettiin katolinen vihkiminen. Ja kirkon portailla taas valokuvia. Sitten ylös vuorille pienen kappelin luokse. Sieltä oli hienot näköalat, joten se oli hyvä paikka ottaa valokuvia. Jossain välissä olimme myös merenrannalla kuvia ottamassa. Sitten menimme kaupunginjohtajan kotiin drinkille. Siellä vietimme jonkin aikaa. Kaupunginjohtajan luota ajoimme autoletkassa kaupungin keskustaan ravintolaan, jossa oli hääateria. Ja hääaterian jälkeen mentiin vielä yökerhoon jatkoille.
Tavallaan pidin tuosta, että paikka aina välillä vaihtui. Pidin myös siitä, että maallinen ja kirkollinen vihkiminen oli eriytetty toisistaan. Se autoletka vuoristoteillä sen jälkeen, kun kuskitkin olivat nauttineet muutaman lasillisen viiniä ja rommipunssia, vähän hirvitti.
Haluaisin meidänkin häihimme vähän liikettä. Hääateria ainakin voisi olla eri paikassa kuin iltabileet. Ehkä ihan yhtä paljon siirtymisiä kuin noissa ranskalaisissa häissä ei tarvita.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti