Hääpaikan uudelleenarviointi
Suunnitelmissamme oli järjestää hääateria kirkon kryptaan ja jatkaa sieltä sitten jonnekin muualle illemmalla. Paitsi, että siirtyminen paikasta toiseen voisi sinällään olla ihan kivaa, niin tuolla tavalla ajattelimme myös säästävämme vähän rahaa. Kantakaupunkihäät kun voivat käydä kalliiksi.
Nyt saimme kuitenkin kuulla, ettei krypta ole seurakuntalaisille ilmainen kuin neljä tuntia. Sen jälkeen menee 25 euroa per tunti. Eipä tuo nyt sittenkään kauhean kallista ole, mutta pitää kuitenkin varata aikaa myös etukäteiskoristeluihin yms. (emme kyllä kauheasti aio koristella) ja jälkisiivoukseen. Hintaero siihen, että häät olisivatkin vain yhdessä paikassa, ei välttämättä tulekaan kovin suureksi.
Pidämme kryptan varauksen voimassa, mutta katselemme nyt muitakin paikkoja sillä silmällä, josko ne sopisivat joko iltajatkoille tai kenties koko juhlien järjestämiseen. Paras vaihtoehto olisi, jos paikka ei olisi anniskeluravintola, koska silloin voisi alkoholit järjestää itse eikä olisi ongelmia myöskään alaikäisten vieraiden kanssa.
Hyviä vinkkejä paikoista, jonne noin sadan tai vähän reilu vieraan olisi helppo siirtyä Agricolan kirkolta viettämään marraskuisia häitä otetaan siis mieluusti vastaan - niin pelkkään loppuiltaan kuin myös ruokailuunkin soveltuvia.
3 kommenttia:
http://www.hel2.fi/convention/fi/bankettipaikat.asp?action=1
Helsingin kongressitoimiston sivuilta löytyy juhlatiloja.
Koska linkki ei kuitenkaan toimi, niin jos etsii Helsingin matkailu- ja kongressitoimiston sivut, sieltä juhlatilat. Listassa oli paljon sellaisia, mitä en itse olisi tiennyt.
Joo, noita listoja löytyy. Toinen hyvä lista, jossa osin hieman eri paikat, on sivulla:
http://www.goexperience.fi/fi/juhlatilat.php
Tällä hetkellä näyttää siltä, että pidämme ruokailun sittenkin tuolla kryptassa ja menemme illaksi toiseen paikkaan. Riippuu nyt vielä siitä, minkä paikan ja mihin hintaan saamme. Mutta tästä lisää tässä blogissa lähiaikoina.
Lähetä kommentti