Vihkiaika ja pappitoive
Aikaistimme morsiusmessun aloitusta tunnilla. Kun vieraita kuitenkin lienee toista sataa ja välillä siirrytään paikasta toiseen, niin aikaa saattaa mennä. Nyt vihkiminen alkaa siis klo 13.
Kryptan varauksen pidimme ennallaan. Varaus alkaa klo 12 ja päättyy klo 20. Ennen vihkimistä aikaa järjestelyihin on tunti. Se riittänee, sillä koristeluiksi ei tule paljon muuta kuin värikkäät pöytäliinat pöydille. Kuuden-seitsemän välillä siirrytään jatkopaikkaan ja siihen jää siivoajille tunti-puolitoista aikaa laittaa taas siistiksi.
Jätimme toiveen myös papista. Meillä oli neljä eri pappia, joiden välillä pähkäilimme. Yksi olisi ollut morsiamen rippipappi, toinen kaveripappi naapuriseurakunnasta ja kolmas muuten vain hyvä saarnapappi eräästä toisesta helsinkiläisestä seurakunnasta. Päädyimme sitten kuitenkin siihen samaan pappiin, joka vihkikirkossamme yleensä sunnuntaisin pitää jumalanpalvelukset. Paitsi että hän jo ikään kuin kuuluu kalustoon on hän myös hyvin sympaattinen, vähän vanhempi "vanhan kansan" pappi, joka osaa saarnata. Toivottavasti pappitoiveemme menee läpi.
Ehtoollisavustaja tai -avustajat ovat vielä ihan auki. Emme saaneet kirkkoherranvirastosta oikein vastausta siihen, tuleeko sellainen seurakunnan puolesta vai pitääkö meidän itse hankkia joku paikalle (ja pyytää menemään syksyllä ehtoollisavustajakoulutukseen).
Iltapaikkakin juhlien jatkolle on jo melko varma, mutta bloggaan siitä toiste.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti